perjantai 8. marraskuuta 2013

SIRU ON POISSA, KAUNIIT MUISTOT JÄI JA ELÄMÄ JATKUU

Syyskuun 23 päivä oli Sirun viimeinen päivä, silloin päättyi uskomattoman upean koiran uskomattoman vaiherikas elämä.






Siru ehti elää lähes 15,5 vuotta ja sen elämästä ei vauhtia ja vaarallisia tilanteita todellakaan puuttunut.
En ole edes pystynyt vielä aikaisemmin kirjoittamaan mitään...Siru oli niin vahvasti mukana meidän kaikkien elämässä niin kauan....ja kuitenkin ihan liian vähän aikaa.

Miksi koiran elämän pitää olla niin lyhyt, ehkä siksi että ne elävät täysillä ja puhtaan uskollisesti.
Sirusta alias Hullu Hipistä jäi tuhansia hauskoja ja hmm..satoja vähemmän hauskoja muistoja :)
Nyt ne vähemmän hauskatkin muistot on muuttuneet kauniiksi, hauskoiksi  ja hyviksi.

Hullu Hipi oli tuholainen pahimmasta päästä noin 13 vuotta elämästään, viimeiset pari vuotta se eli hiukan rauhallisemmin eikä saanut enää niin paljon tuhoa aikaan <3

Kun kuljen niissä metsissä missä kuljin Sirun kanssa niin vieläkin näkyy jälkiä Hullun Hipin hyökkäyksistä, Sirun intohimona kun oli hyökkäillä puiden kimppuun ja lampaan raivolla jyrskyttää kaarnat niin korkealta kuin vain ylettyi.

Toivon todella että se ei saanut sentään tapettua yhtään puuta, en ihmettelisi vaikka näinkin olis käynyt...

Siru lähti kuten oli elänytkin - onnellisena.
Sen kunto vain heikkeni pikku hiljaa ja sen jalat ei oikein enää kantaneet ja nivelten kipuja lääkittiin piikeillä sekä kipulääkkeillä.
Mitään varsinaista vikaa Sirussa ei ollut, vain vanhuuden raihnaisuutta.
Siru sai kokonaisen vuoden lisäaikaa, koska edellisenä syksynähän se sai kuolemantuomion kun sillä todettiin luusyöpä.

En usko että sillä sellaista koskaan oli, koska Siru eli täysin terveenä vielä vuoden diagnoosin jälkeen. Myös eläinlääkärin mielestä diagnoosi oli ollut väärä ja Siru sai pitkän ja onnellisen jatkoajan.
Se todella nautti elämästään, leikki ja söi ja rakasti rapsuttelua.
Vaikka se nukkuikin enemmän kuin nuo muut, niin sen uni oli hyvin rauhallista.

Olen todella tyytyväinen siihen että vuosi sitten tehtiin ratkaisu jossa sitä ei vielä lopetettu, vaikka sillä oli muutaman viikon huono jakso.
Koiralle vuosi on pitkä aika elämässä ja Siru nautti talvella makailusta lämpimällä sohvalla. Kun raskaan lumet sulivat kevään tullen, niin se pääsi taas enemmän lenkkeilemään ja teki jopa 10 kilometrin lenkkejä iloisena ja innokkaana oman laumansa kanssa.











Lenkillä mentiin hissun kissun, ensin lyhyitä lenkkejä ja kun Siru ei väsynyt niin lenkkejä pidennettiin - aina mentiin Sirun ehdoilla kun se oli mukana.
Joka päivä se ei tehnyt pitkää lenkkiä, välillä se jäi kotiin lepäilemään.
Kesä oli lämmin ja Siru sai tutustua Annen kanoihin, jotka ei sitä kovin paljoa kiinnostaneet kuitenkaan, kissat Siiri ja Sauli olivat paljon mielenkiintoisempia kuten aina :)

Lämmin kesä oli Sirulle helppo, sen oli mukava makailla puun tai pensaan alla varjossa ja nauttia lämmöstä.
Kun syksy läheni niin Sirun voimat alkoivat heiketä.



Se ei enää lähtenyt lenkille ja se nukkuin paljon.
Sitten alkoivat jalat pettää ja yhtenä yönä Siru alkoi yhtäkkiä yskimään ja se oli hyvin levoton ja rauhoittui vasta kun istuin sen vieressä ja silittelin ja rapsuttelin sitä.....

Siinä yön tunteina päätin että Sirun on aika lähteä sateenkaarensa päähän.....
Heti aamulla soitin lopetusajan samalle päivälle ja vaikka Siru piristyi ja kävi Markun kanssa pienellä lenkillä tuossa lähimetsässä hyvästelemässä monen vuoden ajalta tutuksi tulleet polut..niin päätin että en missään tapauksessa halua Sirun kärsivän yhtään.
Sen on paras lähteä kun se on vielä siinä kunnossa että sen on hyvä olla.

Vietiin Siru Annen kanssa eläinlääkäriin missä Siru kiinnostuneena tutki eläinlääkärin huonetta ja sai monta hyvää namia ja sen oli hyvä ja turvallinen olla....
Viimeiseksi se tunsi pelkkää rakkautta ja meidän rapsutukset...

Otin Sirulta talteen häntäkarvatupsun ja laitoin sen seinälle Sirun pelastuskoira-diplomin kanssa samaan kehykseen.





Oli oudon hiljaista vaikka meidän elämässä tapahtui samaan aikaan paljon asioita.
Viljo oli muuttanut meille asumaan, se sairastui keväällä ja Anne kuljetti sitä lääkäristä toiseen, diagnoosiksi tuli lopulta perineaali tyrä.
Ensin Viljo sai lukuisia eri lääkkeitä joiden piti helpottaa mutta mikään ei auttanut, sitten se kastroitiin, koska joskus kastrointi auttaa oireisiin, Viljon kohdalla ei auttanut.



Sitten oli edessä iso leikkaus josta Viljo selvisi hienosti, mutta sen elämä on nyt kuitenkin oltava rauhallisempaa.
Viljo ei saa enää riehua liikaa, eikä sen kanssa saa enää treenata kuin hyvin rauhallisesti.
Sen vatsan toimintaa on seurattava päivittäin ja se joutuu syömään mitä luultavimmin lopun elämäänsä ulostusta pehmentäviä lääkkeitä.


 
Tyrän uusiutuminen on hyvin yleistä ja siksi Viljon vatsan pitää pelata säännöllisesti niin että se ei joudu pukertamaan kakkaa väkisin pihalle...
Viljolla on kova vatsa ja ilman lääkkeitä se menee umpeen päivässä, sen verran ollaan kokeiltu lääkkeiden vähentämistä.

Annen koirahan Sir William on ja tulee aina olemaan, mutta nyt se asuu ainakin toistaiseksi täällä meillä ja on ollut todella suureksi lohdutukseksi Sirun menetyksen jälkeen <3

Viljo viihtyy meillä hyvin ja on iloinen ja leikkii Mintun ja Manun kanssa :)










Kesä oli hauska, Anne otti neljä kanaa ja kukon kesähoitoon ja munantuottajiksi.
Kanat osoittautuivatkin todella sympaattisiksi eläimiksi ja munia tuli koko kesän niin että ei oikein tiennyt minne kaikkeen niitä olis laittanut :)
Kukko sai nimekseen Anssi Kukkonen ja se oli..ja on edelleenkin erittäin kohtelias ja herrasmiesmäinen kukko.
Se paimensi laumaansa koko kesän pitkälle syksyyn asti hyvin tarmokkaasti ja hellyydellä.
Kun Anssi löysi koppakuoriasien tai matosen niin se kiireesti kutsui kaikki rouva kanasensa syömään, se ei ikinä syönyt ennen kanoja.

Hmm..monella miehelläkin olis syytä ottaa oppia Anssi Kukkosen kohteliaisuudesta....









Myös lampaat olivat taas kesähoidossa ja Anne + koirat paimensivat innolla koko kesän.
Syksyllä kun lambit lähtivät omaan talvipaikkaansa olikin sitten edessä laitumen vaihto ja kilometri lammasaitaa ensin purettavana ja sitten taas pystytettävä yhtä isolle pellolle joten hommaa on piisannut ihan kiitettävästi :)

Tänä kesänä myös oravat tekivät taas hyökkäyksensä meidän kimppuun, hulluja pikku vauvaoravia vilisti pitkin huushollia ja niitä pyydysteltiin milloin sängyn alta ja milloin mistäkin...
Kun olkkarin ovi oli auki...kuten se kaiken kesää oli, niin pörröhännät päättivät että sisällä on mukavampaa.
Kun ovi oli kiinni niin mokomat vielä vissiin lähes aivottomat kävynpurijat hyppivät päin ikkunaa kun näkivät siinä heijastuksen metsästä.
Parin tunnin innokkaan hyppimisen - ja aina ikkunaa pitkin alasvalumisen jälkeen pörröhäntä antoi periksi ja tuli sitten taas vähän ajan kuluttua uudelleen yrittämään.
En edes tiedä montako oravanpoikasta meillä oli, kyllä niitä aika paljon oli koska yksi löytyi Mintun suusta, pelkkä häntä oli enää jäljellä :(



Ei selvinnyt oliko Minttu kyseisen kurrenmurhan takana vai oliko vauvaoravalle käynyt huonosti jo ennenkuin Minttu löysi sen.

Manu tietenkin on edelleen päivähoidossa.
Joka aamu kahdeksalta "hoitolapsi" ryntää innoissaan sisään ja neljän jälkeen pieni ruttuturpa haetaan kotiin.

Tämä kesä oli niin kuuma että Jumesniemellä paarmat lisääntyivät ihan huimasti ja ne oli todella rasittavia. Varsinkin Mauri -Antero (siis Manu)  joutui niiden kynsiin kun sillä ei ole aluskarvaa ja muutenkin koiraparka on melkoinen kaljurotta <3













Elokuussa oltiin koira, kana ja kissavahteina Jumesniemellä kun Anne lähti jonnekin Leen ja Toivon kanssa.

Se oli varsinainen viikonloppu se....

Metkun piti lähteä Annen mukaan mutta sillä alkoi sopivasti juoksu joten se jäi sitten myös meidän hoiviin, Viljolta oli paria päivää aikaisemmin leikattu pallit pois, mutta Viljo ei sitä vielä mitä ilmeisemmin tiennyt :(
Viljo kiljui kolme päivää Metkun vieressä ja Metku murjotti ja yritti louskaista Viljosta kilon palasen aina kun Viljo uskaltautui lähenteklemään liikaa.
Yöt meni niin että mä nukuin Metkun ja Mintun kanssa yläkerrassa ja Markku nukkui Viljon ja Sirun ja kissojen kanssa alakerrassa.
Kaiken yötä Viljo kiljui alhaalla ja Metku vastas yläkerrasta.
Myönnän että vakavasti harkitsin Metskun heittämistä parvekkeelta alas ( KAUHEETA MUA! )

Toisena päivänä kanalauma joka oli koko kesän asti pysynyt kauniisti pihassa - karkasi metsään..siis koko ison tontin ympäri on koira-aita josta ei kanakaan mene lävitse.
Mutta yhtäkkiä koko lauma Anssi Kukkosineen oli kadonnut kun tuhka tuuleen :(
Vaikka kuinka etsittiin niin eipä löydetty edes metsästä joten laitettiin sitten koirat etsimään ja lopulta  otettiin kanakoira Metku vainuamaan laumaa ja Metku löysikin kanaset ja kukon muutamassa minuutissa.

Kanat oli kohtalaisen helppo saada kiinni, mutta Anssi olikin kovempi pala....
Totesin että kukkopoika ei lähde minnekään kun sen kanalauma on aidan sisäpuolella, mutta milläs saada maantiekiitäjääkin nopeampi julmetut kannukset omaava kukko kiinni ja heitettyä aidan yli?
Kanat olivat hyvin huolissaan ja pihasta kuului mahtava kaakatus.

Pari tuntia siinä yritettiin ajaa Anssia portista sisään, mutta poikapa oli päättänyt pysyä kaukana portista, mutta lähellä kanojaan kuitenkin.
Edes kanojen "motkotus" ei saanut Anssia menemään portin lähellekään.
Välillä se juoksi maantielle päin ja mä edellä kiireesti huitomaan keskelle tietä jos autoja olis sattunut tulemaan niin olisin pysäyttänyt ne ettei Anssi olis jäänyt alle jos olis rynnännyt yhtäkkiä tielle.
Sitten se kävi katsatamassa naapurin uima-altaan (onneksi ketään ei ollut kotona). Markku juoksi kukon perässä ja putos melkein altaaseen kun ei tiennyt siellä allasta olevankaan.
Lopulta Anssi asteli kaikessa rauhassa arvokkaasti portista sisään ja sekunnissa kanat sekä kuko olivat unohtaneet seikkailunsa ja rypivät onnellisena nurmikkoon kaivamassaa multakuopassa.
Joo...kanalla on kanan muisti....

Me istuttiin rappusilla ja huokaistiin...kyllä maalla on mukavaa.
Siru ja Minttu seurasivat kiinnostuneina munaeläinten pyydystystä, Metku ja Viljo olivat keskittyneitä toisiinsa joten niitä ei pahemmin meidän hötkyilyt kiiinnostaneet.
Mulla oli kädet ja koivet aivan raapaleilla risuista ja nokkostenpolttamissa kun mulla oli vaan shortsit ja hihaton pusero päällä. Lämmitä oli vissiin +30 astetta !

Illalla sitten Markku laittoi Viljolle sen omat lääkelaksatiivit kuppiin nappuloiden joukkoon ja nosti kupin korkealle mikron päälle.
Kun oli koirien iltaruoka-aika niin Viljon kuppi oli tyhjä......Pari pulleamahaista kissaa lojui sohvalla erittäin tyytyväisen oloisena....
No mä kiireesti soitin eläinlääkäripäivystykseen että mitä tehdä kun pienet kissat on syöneet ison koiran ulostuslääkkeet ruuan mukana !!!!!!!!

Eläinlääkäri käski laittaa kissanlaatikot hyvin näkyville kun kissoille tulee varmaankin melko kiire...ei muuten tullut. Koko yön ootettiin että koska kissit saa jonkun nestevajauksen liikapaskomisesta mutta mokomat katit ei käyneet kertaakaan paskalla koko yönä ja seuraavana aamuna ne huusivat ruokaa kuten ennenkin ....Joo - siis kissa kestää hyvin ison määrän laksatiiveja.....

Meillä oli siis oikein vauhdikas viikoloppu maalla...mutta kyllä maalla on joka tapauksessa ihanan rauhallista, aamulla neljän aikaan kukko kiekui ja halus kanasineen pois kanalasta jonne ne aina yöksi laitettiin. Mikäs siinä oli herätä aamuvarhaisella Anssin kiekumiseen.

Ja me meinattiin hukata kanalauma kukkoineen, myrkyttää kissat ja murhata kaksi kiljuvaa koiraa....Ollaan me hyviä eläintenhoitajia...

Kesä meni iloisesti ja syksy tuli ja oli aika erota Sirusta...Mulla on tosi hyvä mieli siitä että Siru sai nauttia viimeisestä  kesästään ja oli upeaa että se sai elää vielä noin vanhana näin hienon kesän <3

KIITOS SIRU SIITÄ AJASTA MITÄ SAATIIN YHDESSÄ OLLA <3