lauantai 27. lokakuuta 2012

Mahtavaa

Muutamana päivänä on ihan aurinko paistanut, mä jo totuin siihen että joka kerta kun lähdetään koirien kanssa lenkille - tullaan vettä valuen kotiin.


Ainakin 50 kertaa tän kesän + syksyn aikana on näin tapahtunut.
Vettävaluvat kuraiset koiratkaan ei ole mikään ilon aihe, vaikka iloista sekalaista koiralaumaa ei sade eikä kura ole mitenkään haitannutkaan....Kura kun lähtee mukavasti matoilla kieriskellen pois, samoin liika vesi turkista..
Onneksi sain pestyä ne monet kymmenet mattoni kesällä, vaihtomattoja todellakin on tarvittu.
Koiraihmisille kun ei yhdet tai kahdet matot riitä, kyllä niitä täytyy olla enemmän kun tarpeeksi eikä vanhoja risojakaan raaski heittää pois koska näillä kurakeleillä ne on just parhaat matot lattiassa:)
Toinen vaihtoehto on kokonaan ilman mattoja, myö sitä oon kokeillut mutta kun noi kohtalaisen isot koirat muuttaa yöllä nukkumapaikkaa muutamaan kertaan niin kynsien rapina parketilla on rasittavaa...
Siks toisekseen Minttu joka nukkuu autuaasti sohvalla, rojahtaa alas muutaman kerran yössä kun on sellanen ihme rento-reiska että valuu pää edellä sohvan reunan ylitse vähän väliä.
Kova kolaus ja sitten kynsien rapinaa ja turkin ravistelua kun tolleri kokoaa luunsa lattialta, tekee pienen kierroksen huushollin joka huoneessa ja nousee huokaisten takas sohvalle ja vähän ajan kuluttua sama juttu...siis kuka väittää että koira muka nukkuu koiranunta....ainakin toi tolleri nukkuu ihan vietävän sikeästi.
Yleensä koivet pystyssä selällään ja pää roikkuen sohvan reunan ylitse, melkein lattialla asti, ei ihme että paksu tollukka on vähän väliä päällään lattialla:(
Joten kyllä paksu matto siinä alla vaimentaa niin tollerin pään kolahdusta lattiaan kun antaa meille ihmisparoille edes jonkinlaisen nukkumarauhan.


Me ollaan oltu nyt jonkinmoisella ihme kuntokuurilla, vedetään sauvakävelyä lähes joka päivä ja matkat vaan pitenee...nyt se 7 kilsaa tuntuu ihan älyttömän lyhyeltä matkalta, ei ehdi kunnolla ees hiki tuleen.
Sitä kuitenkin ollaan menty aika usein että myös Siru ja Manu pääsevät mukaan.
Sen pidemmille lenkeille en niitä ota.
Kyllä se vaan tolleronkin vauhti hiljenee kun matka menee yli 15 kilsan. Tuskin se on kuitenkaan on kunnon puutetta vaan sitä että tuolla otuksella on kohtalaisen lyhyt keskittymiskyky.
On kiva hyppiä ja pomppia kivillä ja metsässä ja rypeä mutalätäköissä, mutta sitten kun sitä on liikaa niin ihan selvästi kiinnostus laskee.
Toivo, Viljo, Metku ja Lee jaksavat olla aina yhtä täynnä virtaa ja innostuvat joka asiasta, tolleri on rauhallisempi eikä ota turhia spurtteja enää kymmenen kilsan jälkeen:)
Vain kivien päälle hyppiminen on kivaa aina. Tässä yhdellä lenkillä se yritti epätoivoisesti hypätä ihan sairaan korkean kiven päälle jonne ei olis kukaan noista koirista ikimaailmassa päässyt.
Tolleri liukui rymisten alas monta kertaa mutta ei meinannut antaa periksi ennenkun pakotin sen lopettamaan..ihme otus, sillä on varmaan joku kivifetissi......




Tehtiin oikein kauniina päivänä pitkä lenkki kun yritettiin löytää uusia reittejä tuolta Koukkujärven takaa. Oli ihan omituista kun aurinko paistoi, tuohon hemmetin vesisateeseen on näköjään jo niin tottunut. Löydettiin tosi kivoja uusia polkuja, vaikka ei aina oikein tietty mihin ollaan menossa, yritettiin vain etsiä jotain uutta ja mielenkiintoista reittiä.
Navigaattori kännykässä on kyllä kätevä. Ainakaan ei ihan kokonaan eksy ja tietää vähän missäpäin auto on. Samalla se antaa kilometrit joten tietää paljonko on kävellyt.





Kävin myös influenssapiikillä just sen päivän aamuna kun lähettiin parin tunnin kuluttua sinne metsään. Koska mulla oli sauvat niin mitä ilmeisemmin se sauvojen käyttö ei sopinut yhteen flunssapiikin kanssa vaan piikityskohtaan nous ihan hervoton motti.
Mulla oli oikeen kunnon hauis muutaman päivän, joka vuosihan mä ton piikin oon ottanut mutta eka kerran mä tollasen ison "lihaksen" sain:)
Ei se ollut yhtään kipeä eikä punainen eikä muutakaan, se vaan oli mahtava motti...







No nyt ylimääräinen hauis on kadonnut vaikka oikeestaan nyt olisin sitä lisähauista tarvinnut kun oon makkarin tapetteja sulatellut pois seinistä.
Noi tapetit kun on paksut vinyylitapetit ja laitettu seinään liisterillä jossa on suuri osa erikeeperiä...
Tapetin päällysosa lähtee hyvin pois, senkun repii vaan, mutta alusta jää seinään kun nenä päähän.
Lämpimällä vedellä sulattelemalla ja pikku hiljaa lastalla raaputtamalla se lopulta lähtee hyvin vaivalloisesti.
Koirat ei tykkää sulavan liiman hajusta ja niinpä niitä ei kyllä näy lähimaillakaan kun sulattelen tapetteja pois. Taidan itekin olla vähän "liimapöllyissä" kun toi haju on niin inhottava...
Ainakin saan siitä päänsäryn vaikka kuinka tuuletan huonetta.

Nää on sellasia ikuisuusprojekteja, työhuoneen tein keväällä ja nyt tän makkarin. Katto on jo maalattu neljään kertaan..katto oli tummunut mahottoman tummaksi ja sen tasaisen valkoiseksi saaminen oli aika urakka. Mutta nyt on katto hyvä ja täytyy vissiin mennä katsomaan jonkinmoista tapettia huoneen takaseinään, muut seinät maalaan.
Tapetin väri ja malli on vielä ihan hakusessa, ei pieneintäkään aavistusta mitä mä sinne haluaisin....

Toissapäivänä tuli lumi maahan ja se tuli just kun oltiin neljän jälkeen iltapäivällä lenkillä..taivas oli hassun näköinen kun aurinko paistoi ja pilvet oli ihan mustia ja sitten alkoi sataa lumihiutaleita jotka oli kun pieneiä styroksipallukoita...sellasia ihan pyöreitä:)
Samaan aikaan satoi lunta ihan mustista pilvistä ja aurinko paistoi kirkkaasti.
Mä jäin mäen alle katselemaan kun Markku, Anne ja koko koiralauma kiipesivät mäen ylös ja seisoivat ylhäällä jossa aurinko paistoi sivusta puiden takaa ja maailma näytti ihan omituiselta kun se oli täynnä auringossa kirkkaina loistavia lumihuitaleita...siis nimenomaan huitaleita, ei ne mitään hiutaleita olleet:))

Noi ihmiset ja koiralauma seisoivat mäen päällä ja lähes peittyivät siihen auringossa hohtavan  lumipyryn joukkoon...ja olihan se ihan selvä asia että sillon ei tietenkään ollut kamera mukana...äääkkss....se oli Annen syy kun se sano että ei sitä kameraa ny tarvi aina mukana raahata...perkule viekööt:(((

Mutta nyt on lumi maassa ja pakkastakin on ihan kiitettävät -13 astetta.
Huomiseksi luvattiin oikein aurinkoista ja on tarkoitus lähteä vaeltamaan joku ehkä 15-20 kilsan lenkki...riippuu vähän siitä kelistä.

Sirulle mun pitäis heti tänään ommella kunnon tassunsuojat, sellaset jotka saa kiinni sen takkiin. Sirulla oli ongelmia toissapäivänä vaikka lunta vasta satoi ja sitä ei ollut maassa kun muutama milli...eikös kaikki tarttunut Sirun varvaskarvoihin ja paakkuuntunut sinne ja Sirulla on taas ongelmia kävelemisessä.
Sirun heikko kohta on ollut monta vuotta noi varpaanvälit, vaikka karvat kuinka leikkaa lyhyiksi ja laittaa kaikenmaailman linjamentteja jotka kuulemma pitävät paakut pois tassuista niin Sirun kohdalla se vaan ei pelitä:((
Ainoa mahollisuus Sirulla on kävellä lumessa tossut jaloissaan.
Ollaan kokeitu ja ostettu jos jonkinlaisia koirien tossuja ja Siru on hukannut niitä ympäri metsiä jo vuosien ajan.
Nyt oon ite suunnitellut sellaset jotka ei pääse putoamaan koska ne laitetaan kiinni takkiin.
Pitäis vaan saada ne kiiruusti valmiiksi.

Ne oli mulla mielessä jo loppukesästä, mutta kun Siru sai eläinlääkäriltä sen kuolematuomion (luusyöpä) niin en sitten tehnyt niitä valmiiksi.
Mutta mitä luultavimmin Sirua ei vaivaa mikään muu kuin korkea ikä...eikä sekään oikeastaan sitä mitenkään vaivaa. Siinä se juoksee metsässä kuten muukin lauma ja leikkii ja riehuu ja kotona haukkuu kaikki ovesta sisääntulijat kuten ennenkin.
Hullu-Hipi on edelleen täysisssä sielun ja ruumiin voimissaan<3
Se myös nuortui 5 vuotta kun Anne leikkas sen takkuturkin kauniiksi. Näin ennen talven tuloa ei leikatun vanhan koiran kannata kantaa niskassaan sellasta takkukasaa joka kerää kilokaupalla lunta itseensä.

Vähän kauhulla ootan miten Mintun turkki on leikkauksen myötä muuttunut, tollerilla on kuulemma erityisen suuri vaara menettään hyvä turkki sterilisaatioleikkauksen myötä.
En huomaa silmämääräisesti mitään eroa, mutta sen näkee sitten kun lumi kunnolla tulee. Mintun turkkiin ei ole ikinä aikaisemmin lumi tarttunut kiinni.

Talvi on tulossa, se on pelkästään mukava asia, jo tätä vesisadetta onkin kestänyt ihan tarpeeksi kauan:)





perjantai 12. lokakuuta 2012

Tappolenkkejä lauman kanssa

Nyt kun kesästä lähtien (ja myös kesälläkin) lähes joka päivä on vaan satanut ja satanut ja satanut ja kaikki koirapolut on nilkkaan asti täynnä vettä niin on toi lenkkeily jäänyt vähän vähemmälle - joten asia piti kiireesti korjata.
Koska Siru tuntuu olevan ihan kunnossa, mitään oireita syövästä sillä ei näytä olevan... en tietenkään tiedä kauanko näin hyvin jatkuu, mutta nyt Sirukin on kuitenkin päässyt mukaan noin 7 kilsan lenkeille.
Lenkkien jälkeen Siru on ollut ihan Ok ja lenkillä iloinen ja ihan niinkun ennekin.
Mitään kipuja sillä ei näytä olevan.
Sen verran olen sitä hillinnyt että yritän pitää sen ainakin alkumatkasta vähän rauhallisempana ettei se suotta väsytä itseään juoksentelemalla ympäriinsä.
Siru viihtyykin hyvin kulkemalla ja haistelemalla polun vierustoja.
Ollaan kastuttu lähes joka reissulla litimäriksi vaikka ei sada kun lähdetään niin ihan takuuvarmasti sataa ennenkun ollaan takas autolla:(





(Minttu) Miks kukaan muu ei tuu uimaan?



Eilen sitten oli piiiiitkästä aikaa kaunis ilma ja aurinko paistoi ja niinpä me päätettiin toteuttaa koko syksyn ajateltu vaellus Koukun majalta Julkujärvelle ja takaisin. Laskettiin että se on noin 17,5 kilsaa ja senverran meikäläisenkin pitäis kyllä jaksaa kävellä.
Ollaan vaellettu aika useinkin meiltä kotoa Julkujärvelle, mutta se on reitti jossa on paljon kulkijoita ja koiralauman kanssa siksi hankala kulkea. Nyt on muutama vuosi kun oon sen lenkin tehnyt.
Siitä tulee lähes 25 kilsaa joten olihan tämä pikkasen lyhyempi näin. Ja todella rauhallinen reitti, vain yksi koiranulkoiluttaja tuli vastaan.

Anne lähti tietenkin mukaan kun se on ollut lomilla tän viikon (Pekkasia), me jätettiin Siru ja Manu pois porukasta koska katsoin että niille näin pitkä lenkki ei enää tee hyvää.
Manu jaksaisi kyllä hyvin mutta leikattu selkä ehkä ei pidä niin pitkästä lenkistä varsinkin kun Mauri-Antero loikkii kun sähköjänis edestakas yleensä kaiken matkaa ja tekee sentakia puolta pidempää lenkkiä kun me ihmiset.


Nappasin tän NIIN Mauri-Anteron näköisen kuvasarjan Mervin Facebook-sivuilta...Kiitos Mervi hauskojen kuvien "lainasta" :))



Sirulla ja Manulla oli täällä lepopäivä - Manu oli kiskonut likaisia pyykkejä pyykkikorista ja tehnyt niistä mukavan lämpimän pesän lattialämmityksellä lämpiävälle pesuhuoneen lattialle - Maukka kun kovasti pitää lämpimästä:)
Siru oli kaivautunut sänkyyn peiton alle kuten yleensäkin kun jää yksin...joten ihan hyvät oltavat niillä oli täällä kaksistaan:)

Me lähdettiin aamulla 10 aikaan Koukun majalta ja Minttu päätti käydä heti kastautumassa järveen ettei suotta tuu hiki lenkillä...hmmm...



Polku oli tosi huonossa kunnossa kaks ekaa kilsaa, vettä oli syvimmillään lähes puoli metriä ja jouduttiin kiertämään metsää pitkin. Polku kulkee suomaastossa alkumatkasta ja sen takia vettä oli niin paljon, Markku mittasi veden syvyyden kävelysauvalla.
Onneksi polku parani ja lopun matkaa oli ihan hyvä kävellä, pikku lätäkköjä oli paikoittain ja niitä piti kierrellä, mutta suurinpiirtein polku oli OK.

Tuo oli niitä pienimpiä lätäköitä ihan suon loppupäässä.


(Minttu) Mä haistan ihan selvästi että repussa on jotain syötävää.....



Tää reitti on merkattua latupohjaa hiihtäjille sopivaksi, polku nimittäin loppui ihan yllättäen ja viitoitus oli suoraan kynnetylle pellolle....äääkkss...No me tietty kierrettiin pellot ja jouduttiin tiheään kuusimetsään jonka jälkeen saikin nyppiä hirvikärpäsiä pois tukastaan lopun matkaa...


Tollasta sientä en löytänyt edes sienikirjastani, niitä kasvoi jäkäläisellä kankaalla satoja vierekkäin...Enpä tiiä mitä nuo mokomat keltaiset ruttukasat ovat..



Löydettiin kyllä viitat uudelleen mutta edessä oli syvä ja leveä puro jonka yli ei yksinkertaisesti päässyt hyppäämään...viitta Julkujärvelle oli mukavasti puron toisella puolen...joten sitten vaan palailtiin takas puron vartta niin pitkälle että tuli kohta josta pääsi hyppäämään yli.
Siitä tuli myös vähän kiertoa ja matka tietenkin piteni.

Julkujärvellä sitten syötiin eväät ja istuttiin hetken aikaa huilaamassa ja mä laitoin laastareita kinttuhini kun kantapäässä oli rakko ja pikkuvarvas oli aika kipeän tuntuinen, sille en voinut tehä mitään kun siinä ei ollut rakkoa. Mä olen jo kauan sitten satuttanut ton pikkuvarpaani ja se tuppaa kiukutteleen aina kävellessä vaikka olis millaset kengät jalassa.

Minttu sai hepulin kun näki eväät:)))

(Viljo) Oliskohan mitään mahkuja saada vähän voikkuleipää?



Hmm..Voishan sitä itelleen ees kulmakarvat meikata vaikka lähteekin "vaan" lenkille......KAMALAA! Mä näytän ainakin 100 vuotiaalta...

HUH..Julkujärveltä tultu jo peräti 1.6 kilsaa...Koukun majan viittaa ei tässä näy, se oli vasta vähän matkan päässä...


Juomatauko...siis Koukun majan opaste neuvoi menemään suoraan tuon kynnetyn pellon läpi...no me kierrettiin sekä mennessä että tullessa tuo pelto...tulomatkalla sentään osattiin jo mennä oikeaa puolta ettei jouduttu taas ojan taakse:))


Kun oltiin perillä Koukun majalla niin ensimmäiset sadepisarat alkoivat tippua taivaalta--Heh eipäs ehditty kastumaan tällä kertaa:)



Takaspäin sitten tultiinkin reippaasti aina siihen asti kun mun pikkuvarvas päätti että nyt tän akan kävelyt on kävelty, viimeiset kaks kilsaa oli ihan täyttä tuskaa kun joka askel sattu...Hitto mitä mä tuolle varpaalleni oikeen teen.
Jaksan aivan hyvin kävellä tollasen matkan, mutta mun pikkuvarpaani ei ole ollenkaan samaa mieltä mun kanssani:(

Joka tapauksessa oli tooooosi kiva vaellusreissu ja ellei lumi ihan pian tule maahan niin tuonne vois lähteä uudelleenkin, siis kunhan tää mokoma varvas tästä taas hetkeksi paranee.
Mitä luultavimmin siinä on ollut rasitusmurtuma jo vuosia sitten ja se tulee aina uudelleen kun kävelen vähääkään pidempää matkaa.
Joskus tää vietävän varvas tosin kipeytyy jo pienestäkin kävelystä.

Aikaa reissuun meni lähes viis ja puoli tuntia, mehän istuttiin ja syötiin eväitä ihan rauhassa Julkujärvellä, siinä meni aika kauan aikaa.
Kilometrejä tuli lopulta noin 19 kun jouduttiin kiertämään pikkasen noita peltoja.
Aurinko paistoi suurimman osan ajasta, välillä oli vähän pilviä ja just kun päästiin takas majalle niin  alkoi satamaan.
Ekaa kertaa pitkään aikaan ei kastuttu litimäriksi:)



Nyt aattelin pitää lepopäivän ja keitellä vanhoja punaisia viinimarjoja mehuiksi.
Meillä on neljä isoa pakastinta ja ne on tupaten täynnä...viinimarjoja, mustikoita, puolukoita, vattuja, karpaloita, karviaisia, tyrnimarjoja, sieniä ja raparperia ym. ym..

Noi meidän punaiset puskat tuottaa ihan sikana marjoja ja edellisvuotisia on vielä lähes yks pakastillinen. Joten aattelin keittää niitä mehuksi. Myös raparperit keitän yleensä aina mehuksi...kyllä mehustettavaa piisaa:)
Mä teen vaan yhden sähkömaijallisen kerrallaan.

Ostin tuon sähkömaijan muutama vuosi sitten kun pilasin keraamisen keittotasoni tavallisella mehumaijalla:((
Mehu pääs kiehumaan vähän yli ja se sokerin kanssa teki pikkusia reikiä keraamiseen tasoon.
Kyselin että onko taso nyt vaarallinen, mutta onneksi reiät on niin pinnassa että ei oo mitään vaaraa.
Ne kuitenkin näkyy selvästi ja mua otti päähän ihan mahdottomasti silloin kun ne tuli.
Taso on monta vuotta vanha ja oon pitänyt sitä kuin silmäterääni, se on muuten aivan kuin uusi, ei mitään jälkeä käytöstä....paitsi ne muutamat hyvin pienet  pyöreät jäljet:((

Syy miks taso on niin hyvässä kunnossa on siinä että kun halusin keraamisen tason, niin kaikki mut tuntevat sanoivat että se ei tule kestään mun käytössäni kahta viikkoa.....Mä kun en todellakaan ole mikään huippuvarovainen enkä siisteysintoilija...
Sen takia oon pitänyt tän tason ihan uudenveroisena ja hoidan sitä hyvin ja varon naarmuttamasta sitä...HÄH HÄÄÄÄ..siitäpä saitte kaikki te vähäuskoiset jotka epäilitte mun kykyäni pitää taso ehjänä:)))))))

Joopa joo..Taidan tästä nousta pois koneelta ja lähteä katsomaan ettei vaan rakkaaseen keraamiseen tasooni ole tarttunut pölyhiukkasia :))))))