Ero edessä....

Olo on aika haikea, Sirussa todettiin etujalasta alkanut luusyöpä.
Diagnoosi on lähes 100 prosenttinen veriarvojen ym. tutkimusten perusteella....

Sirulla on sentää ikää jo paljon mutta nämä viimeiset ajat on vielä edessä. Nyt eletään päivä kerrallaan ja katsotaan miten Siru pärjää.
Sillä on hyvät kipulääkkeet jos kipu yllättää, onneksi kipuiluja on ollut vain kaksi kertaa ja ne on loppuneet heti kun se on saanut kipulääkkeen.

Muuten Siru sai kipulääkettä joka on tarkoitettu vanhoille koirille jos niillä on nivelkipuja ym. pikku kipuilua, tämä sen takia että Sirun loppuelämä olisi mahdollisimman hyvä ja kivuton.

Sillähän on ollut vähän kankeutta ylös noustessa, kipuja tuskin on muuten kuin normaalia vanhuuden raihnaisuutta. Mutta koska kipulääke ei enää ehdi aiheuttaa mitään ongelmia eikä näytä tekevän mitään sivuvaikutuksia niin annan Sirulle mahdollisuuden niin hyvään elämänlaatuun kun mahdollista näinä viimeisinä viikkoina.

Kun kipulääkkeet eivät enää auta niin Siru nukutetaan välittömästi, en anna sen kärsiä yhtään ylimääräistä kipua.

En halua vielä kirjoittaa Sirusta mitään haikeaa muistokirjoitusta, sen eliniän ennustus oli parista viikosta muutamaan kuukauteen, kun ei tiedetä kuinka agressiivinen syöpä on.

Nyt se elää onnellisen oloisena ja leikkii innolla Manun kanssa ja on aina innokas lähtemään lenkille ja ruoka maittaa hyvin.
Mintun kanssa ne ei ole paljon leikkineetkään, mutta hyviä kavereita ne keskenään on:)
Annan Sirun lenkeillä haistella mahdollisimman paljon eri hajuja, näin se saa iloa elämäänsä ja mahdollisimman "koiramaista" toimintaa.
Lenkit tehdään Sirun ehdoilla silloin kun se on mukana ja ihmeesti Minttu ja Manu on sopeutuneet siihen että enää ei juosta kieli vyön alla vaan kuljetaan pikkuhiljaa ruohonkorsia haistellen silloin kun Siru on mukana..

Käytiin viime viikonloppuna sienessä ja löydettiin ihan sairaan paljon kantarelleja - vaikka mentiikin etsimään suppilovahveroita:)

Näitä löytyi lopulta lähes kaksi ämpärillistä, nää on Annen keräämiä, se keräs kaikki oravaa pienemmät elukatkin mukaan, mä keräsin vähemmän kun perkasin sieniä jonkin verran jo metsässä::))

 Toivo on laitettu ämpäreiden vartijaksi.....

No Siru tietty Hullu-Hipimäisesti löysi taas kerran hirvittävälle lemuavan ihmis-paskan...siis en ymmärrä mistä se niitä aina löytää - ja rypi siinä onnellisena ja haju oli jotain kammottavaa...

Siinä metsässä tehdään parhaillaan metsätöitä ja joku metsätraktorinajaja oli käynyt puun takana number 2.sellaan...ÖYKS:(

Oli ihan toivotonta ajatella että ajettais kotiin lemuava koira auton takaosassa...tai siis koiria oli kaikkiaan seitsemän, Anne oli mukana ja sen lauma tietenkin myös.
Manu oli takapenkillä, sitä ei viitsi laittaa isojen jalkoihin liistautumaan auton takaosaan.

Onneksi vähän matkan päässä oli järvi jonka rannalle pysähdyttiin kun ensin oli ajettu muutama kilsa kammottavassa paskanlemussa ja yritetty hengittää mahdollsimman vähän....
Siihen jorpakkoon Siru sitten laitettiin uimaan ja Anne pesi sitä heinätupolla. Siru oli onnellinen kun sai yksin mulia mukavassa matalassa rannassa ja noutaa keppejä.
Muu lauma kuolasi autossa ja tuijotti ikkunoista että MITÄ HITTOA miks he ei pääse uimaan!

Sirun suurimmat p**kaklimpit turkista poistettiin jo ennen autoon menoa...

(Metku) HEI TYYPIT - JOKU HAISEE TÄÄLLÄ !

(Siru) En se ainakaan minä ole......se on ihan varmaan toi pikku rääpäle...(Lee) Aina mua syytetään..!

JIHUU - Kannatti pyöriä paskassa - pääsin uimaan:))))

Tää keppi on NIIN MAGEE!!!! Tästä mä en luovu edes pesun ajaksi.

Hyi hitto kun pantakin haisee.....

No kotona Siru pääsi sitten oikein kunnon lämpimään shampookylpyyn tuoksuvine hoitoaineineen....

Ehdin myös ennen Sirun diagnoosia tekemään Sirun, Mintun ja Manun kanssa vähän pidemmän lenkin ja Siru jaksoi ihan normaalisti kävellä. Sen punasolut on tosi matalalla ja luuydin ei tuota tarvittavaa määrää valko eikä punasoluja joten veriarvot on miten sattuu....
Tätä en vielä silloin tiennyt mutta eipä näyttänyt Sirukaan tietävän koska juoksi innoissaan pitkin peltoja ja oon tosi iloinen että kävin sen kanssa vielä sen lenkin koska se on Sirun lempparilenkki ollut jo vuosikausien ajan, taitaa olla ihan pennusta lähtien.

Pari kertaa aikoja sitten Siru on juuri sen lenkin varrelta haettu autolla kotiin kun on juossut tassunsa rikkinäiseen kaljapulloon, toisella kertaa lähti iso palanen anturasta...
Nykyään lenkki on rauhallinen eikä lasinpalasia ole enää löytynyt vuosikausiin.

Kävin myös samalla lenkillä tutussa venerannassa uittamassa koirat koska ilma oli silloin +18 asteista ja aurinko paistoi.
Tais olla tän kesän kauneimpia päiviä vaikka olikin jo ihan elokuun loppu.
Annoin koirien juosta pellolla ja kyllä ne juoksivatkin:)

Manulle sattui pikku vahinko...ja mulle myös:((
Keskellä polkua oli puusta pudonnut ampiaispesä ja Siru parka huononäköisenä meni laittamaan sinne nenänsä ja miljoona kiukkuista pörriäistä pörähti lentoon pesän raunioista.
Siru on edelleen erittäin nopea ja lähti kun rusakko makuulta karkuun ilman piston pistoa, samoin Minttu joka oli myös vapaana sai koivet alleen ja juoksi oikein vauhdikkaasti matkoihinsa.
Hmm...sitä kun on tänä kesänä pistänyt jo erinäinen määrä kaikenlaisia pistäviä ja lentäviä otuksia niin se osaa jo varoa ja lähtee karkuun ajoissa.)

Manu parka oli hihnassa ja se jäi koko vihulaislauman keskelle ja sen takapää oli paksunaan ampiaisia (tai mitä mehiläisiä ne nyt sitten olivatkaan)
Manu päästi mahtavan kiljunnan ja mä tietty ryntäsin pelastaan pientä ruttuturpaa niin ne hemmetin pistävät ötiäiset hyökkäs suoraan mun koipiini kiinni.

Niinpä me Manun kanssa loikkerehdittiin karkuun minkä koivistamme päästiin pistojen saattelemana...AI JAI JAI:((((
Myönnetään että sanoin jotain muutakin kun vaan ai jai.......

Manu näytti vähän aikaa murheelliselta ja sen selkää ja takapäähän nousi hetkessä kymmeniä isoja muhkuroita ja mun kinttujani kirveli niin maan perusteellisesti.

Kun vein koirat uimaan niin Manun muhkurat katosivat eikä ne enää sen jälkeen nousseet, ehkä viileä vesi rauhotti pistoskohdat. Mulla kirveli jalkoja jonkin aikaa ihan miehekkäästi, mutta ihan pieniä punaisia pistojälkiä lukuunottamatta mitään sen kummempaa ei koipiini tullut.

Kaipa mehiläisetkin on jo menettäneet myrkkynsä kun on satanut niin hemmetisti....

Joten onhan tässä ollut kaikenlaista, nyt hyvin rauhallista elämää.
Kunhan teen pikku lenkkejä Sirun kanssa ja Manu lenkkeilee rivakammin Timon kanssa ja Minttu saa sitten tehdä niitä pitkiä lenkkejä joko mun tai Markun kanssa.
Minttu on ollut myös mukana Annen treeneissä että saa vähän myös aivojumppaa:)

Sirua en enää halua viedä liian pitkälle lenkille kun tiedän että syöpä on nimenomaaan jalassa.
Se ei kuitenkaan onnu yhtään vaan kulkee tosi kauniisti ja tasaisesti.
Sillä on kuitenkin pari kipeää mottia kainalossa ja jalassa ja niitä se aristaa aika tavalla kun niihin koskee.
Kävelyä ne ei vielä ainakaan haittaa.
Siru myös hyppää sohvalle kuten ennenkin mutta alastullessa huomaan että jalka tuppaa pettämään alta.
Se selvästi varoo sitä enemmän.

Eli nyt eletään päivä kerrallaan ja hetki kerrallaan...toisaalta on hyvä että näitä hyvästejä saa sanoa kaikessa rauhassa......Nyt voidaan käydä kaikessa rauhassa Sirulle rakkaissa paikoissa...vaikka sitten autolla lähelle ja siitä sinne missä Siru on aina viihtynyt.

Kun aika tulee niin se on todella kova paikka, nyt ollaan vielä onnellisesti yhdessä ja nautitaan näistä viimeisistä viikoista tai kuukausista.....Eihän sitä koskaan tiedä vaikka syöpä etenis todella hitaasti eikä aiheuttais sellaisia kipuja vielä pitkään aikaan joita ei voida lääkkeillä hoitaa.

Nyt vaan ollaan ja eletään tätä päivää, surraan ja murehditaan sitten kun se aika tulee.