Tappolenkkejä lauman kanssa

Nyt kun kesästä lähtien (ja myös kesälläkin) lähes joka päivä on vaan satanut ja satanut ja satanut ja kaikki koirapolut on nilkkaan asti täynnä vettä niin on toi lenkkeily jäänyt vähän vähemmälle - joten asia piti kiireesti korjata.
Koska Siru tuntuu olevan ihan kunnossa, mitään oireita syövästä sillä ei näytä olevan... en tietenkään tiedä kauanko näin hyvin jatkuu, mutta nyt Sirukin on kuitenkin päässyt mukaan noin 7 kilsan lenkeille.
Lenkkien jälkeen Siru on ollut ihan Ok ja lenkillä iloinen ja ihan niinkun ennekin.
Mitään kipuja sillä ei näytä olevan.
Sen verran olen sitä hillinnyt että yritän pitää sen ainakin alkumatkasta vähän rauhallisempana ettei se suotta väsytä itseään juoksentelemalla ympäriinsä.
Siru viihtyykin hyvin kulkemalla ja haistelemalla polun vierustoja.
Ollaan kastuttu lähes joka reissulla litimäriksi vaikka ei sada kun lähdetään niin ihan takuuvarmasti sataa ennenkun ollaan takas autolla:(

(Minttu) Miks kukaan muu ei tuu uimaan?



Eilen sitten oli piiiiitkästä aikaa kaunis ilma ja aurinko paistoi ja niinpä me päätettiin toteuttaa koko syksyn ajateltu vaellus Koukun majalta Julkujärvelle ja takaisin. Laskettiin että se on noin 17,5 kilsaa ja senverran meikäläisenkin pitäis kyllä jaksaa kävellä.
Ollaan vaellettu aika useinkin meiltä kotoa Julkujärvelle, mutta se on reitti jossa on paljon kulkijoita ja koiralauman kanssa siksi hankala kulkea. Nyt on muutama vuosi kun oon sen lenkin tehnyt.
Siitä tulee lähes 25 kilsaa joten olihan tämä pikkasen lyhyempi näin. Ja todella rauhallinen reitti, vain yksi koiranulkoiluttaja tuli vastaan.

Anne lähti tietenkin mukaan kun se on ollut lomilla tän viikon (Pekkasia), me jätettiin Siru ja Manu pois porukasta koska katsoin että niille näin pitkä lenkki ei enää tee hyvää.
Manu jaksaisi kyllä hyvin mutta leikattu selkä ehkä ei pidä niin pitkästä lenkistä varsinkin kun Mauri-Antero loikkii kun sähköjänis edestakas yleensä kaiken matkaa ja tekee sentakia puolta pidempää lenkkiä kun me ihmiset.

Nappasin tän NIIN Mauri-Anteron näköisen kuvasarjan Mervin Facebook-sivuilta...Kiitos Mervi hauskojen kuvien "lainasta" :))



Sirulla ja Manulla oli täällä lepopäivä - Manu oli kiskonut likaisia pyykkejä pyykkikorista ja tehnyt niistä mukavan lämpimän pesän lattialämmityksellä lämpiävälle pesuhuoneen lattialle - Maukka kun kovasti pitää lämpimästä:)
Siru oli kaivautunut sänkyyn peiton alle kuten yleensäkin kun jää yksin...joten ihan hyvät oltavat niillä oli täällä kaksistaan:)

Me lähdettiin aamulla 10 aikaan Koukun majalta ja Minttu päätti käydä heti kastautumassa järveen ettei suotta tuu hiki lenkillä...hmmm...

Polku oli tosi huonossa kunnossa kaks ekaa kilsaa, vettä oli syvimmillään lähes puoli metriä ja jouduttiin kiertämään metsää pitkin. Polku kulkee suomaastossa alkumatkasta ja sen takia vettä oli niin paljon, Markku mittasi veden syvyyden kävelysauvalla.
Onneksi polku parani ja lopun matkaa oli ihan hyvä kävellä, pikku lätäkköjä oli paikoittain ja niitä piti kierrellä, mutta suurinpiirtein polku oli OK.

Tuo oli niitä pienimpiä lätäköitä ihan suon loppupäässä.

(Minttu) Mä haistan ihan selvästi että repussa on jotain syötävää.....



Tää reitti on merkattua latupohjaa hiihtäjille sopivaksi, polku nimittäin loppui ihan yllättäen ja viitoitus oli suoraan kynnetylle pellolle....äääkkss...No me tietty kierrettiin pellot ja jouduttiin tiheään kuusimetsään jonka jälkeen saikin nyppiä hirvikärpäsiä pois tukastaan lopun matkaa...

Tollasta sientä en löytänyt edes sienikirjastani, niitä kasvoi jäkäläisellä kankaalla satoja vierekkäin...Enpä tiiä mitä nuo mokomat keltaiset ruttukasat ovat..



Löydettiin kyllä viitat uudelleen mutta edessä oli syvä ja leveä puro jonka yli ei yksinkertaisesti päässyt hyppäämään...viitta Julkujärvelle oli mukavasti puron toisella puolen...joten sitten vaan palailtiin takas puron vartta niin pitkälle että tuli kohta josta pääsi hyppäämään yli.
Siitä tuli myös vähän kiertoa ja matka tietenkin piteni.

Julkujärvellä sitten syötiin eväät ja istuttiin hetken aikaa huilaamassa ja mä laitoin laastareita kinttuhini kun kantapäässä oli rakko ja pikkuvarvas oli aika kipeän tuntuinen, sille en voinut tehä mitään kun siinä ei ollut rakkoa. Mä olen jo kauan sitten satuttanut ton pikkuvarpaani ja se tuppaa kiukutteleen aina kävellessä vaikka olis millaset kengät jalassa.

Minttu sai hepulin kun näki eväät:)))

(Viljo) Oliskohan mitään mahkuja saada vähän voikkuleipää?

Hmm..Voishan sitä itelleen ees kulmakarvat meikata vaikka lähteekin "vaan" lenkille......KAMALAA! Mä näytän ainakin 100 vuotiaalta...

HUH..Julkujärveltä tultu jo peräti 1.6 kilsaa...Koukun majan viittaa ei tässä näy, se oli vasta vähän matkan päässä...

Juomatauko...siis Koukun majan opaste neuvoi menemään suoraan tuon kynnetyn pellon läpi...no me kierrettiin sekä mennessä että tullessa tuo pelto...tulomatkalla sentään osattiin jo mennä oikeaa puolta ettei jouduttu taas ojan taakse:))

Kun oltiin perillä Koukun majalla niin ensimmäiset sadepisarat alkoivat tippua taivaalta--Heh eipäs ehditty kastumaan tällä kertaa:)

Takaspäin sitten tultiinkin reippaasti aina siihen asti kun mun pikkuvarvas päätti että nyt tän akan kävelyt on kävelty, viimeiset kaks kilsaa oli ihan täyttä tuskaa kun joka askel sattu...Hitto mitä mä tuolle varpaalleni oikeen teen.
Jaksan aivan hyvin kävellä tollasen matkan, mutta mun pikkuvarpaani ei ole ollenkaan samaa mieltä mun kanssani:(

Joka tapauksessa oli tooooosi kiva vaellusreissu ja ellei lumi ihan pian tule maahan niin tuonne vois lähteä uudelleenkin, siis kunhan tää mokoma varvas tästä taas hetkeksi paranee.
Mitä luultavimmin siinä on ollut rasitusmurtuma jo vuosia sitten ja se tulee aina uudelleen kun kävelen vähääkään pidempää matkaa.
Joskus tää vietävän varvas tosin kipeytyy jo pienestäkin kävelystä.

Aikaa reissuun meni lähes viis ja puoli tuntia, mehän istuttiin ja syötiin eväitä ihan rauhassa Julkujärvellä, siinä meni aika kauan aikaa.
Kilometrejä tuli lopulta noin 19 kun jouduttiin kiertämään pikkasen noita peltoja.
Aurinko paistoi suurimman osan ajasta, välillä oli vähän pilviä ja just kun päästiin takas majalle niin  alkoi satamaan.
Ekaa kertaa pitkään aikaan ei kastuttu litimäriksi:)

Nyt aattelin pitää lepopäivän ja keitellä vanhoja punaisia viinimarjoja mehuiksi.
Meillä on neljä isoa pakastinta ja ne on tupaten täynnä...viinimarjoja, mustikoita, puolukoita, vattuja, karpaloita, karviaisia, tyrnimarjoja, sieniä ja raparperia ym. ym..

Noi meidän punaiset puskat tuottaa ihan sikana marjoja ja edellisvuotisia on vielä lähes yks pakastillinen. Joten aattelin keittää niitä mehuksi. Myös raparperit keitän yleensä aina mehuksi...kyllä mehustettavaa piisaa:)
Mä teen vaan yhden sähkömaijallisen kerrallaan.

Ostin tuon sähkömaijan muutama vuosi sitten kun pilasin keraamisen keittotasoni tavallisella mehumaijalla:((
Mehu pääs kiehumaan vähän yli ja se sokerin kanssa teki pikkusia reikiä keraamiseen tasoon.
Kyselin että onko taso nyt vaarallinen, mutta onneksi reiät on niin pinnassa että ei oo mitään vaaraa.
Ne kuitenkin näkyy selvästi ja mua otti päähän ihan mahdottomasti silloin kun ne tuli.
Taso on monta vuotta vanha ja oon pitänyt sitä kuin silmäterääni, se on muuten aivan kuin uusi, ei mitään jälkeä käytöstä....paitsi ne muutamat hyvin pienet  pyöreät jäljet:((

Syy miks taso on niin hyvässä kunnossa on siinä että kun halusin keraamisen tason, niin kaikki mut tuntevat sanoivat että se ei tule kestään mun käytössäni kahta viikkoa.....Mä kun en todellakaan ole mikään huippuvarovainen enkä siisteysintoilija...
Sen takia oon pitänyt tän tason ihan uudenveroisena ja hoidan sitä hyvin ja varon naarmuttamasta sitä...HÄH HÄÄÄÄ..siitäpä saitte kaikki te vähäuskoiset jotka epäilitte mun kykyäni pitää taso ehjänä:)))))))

Joopa joo..Taidan tästä nousta pois koneelta ja lähteä katsomaan ettei vaan rakkaaseen keraamiseen tasooni ole tarttunut pölyhiukkasia :))))))