Koirankarvaterveiset ja koirapsygologiaa neuroottisen tolleroisen kanssa :)

Se on sitten kevät ja myös Siru ja Minttu on sen huomanneet. Koirankarvoja leijailee joka paikassa, niitä löytyy lihapullista, mehulasista, kahvikupista ja tietenkin sohvista, matoista ja vaatteista...puhumattakaan niistä hiljaisista villakoirista joita lymyää vähän joka kaapin ja sohvan alla :(

Otin Annelta furminaattorin lainaksi ja yritin tehdä yhdestä tollerista ja yhdestä bortsusta karvattomia...ei ole onnistunut :(
Mintusta ei edes huomaa että sitä on yritetty kyniä kaljurotan näköiseksi.
Sen karva vaan rehottaa, pelkäsin että viime kevään sterilisaatioleikkaus vaikuttais karvan kasvuun tai laatuun, mutta Minttu rehottaa aivan kuten ennenkin.
Ainoa mihin leikkaus vaikutti oli se että nyt Minttu pudottelee karvojaan vähän pidemmän aikaa eikä muutu karvanvaihdon aikana kapisen ketun näköiseksi.

Ennen se pudotti lähes kaikki karvat kerralla ja häntäkin oli kun rotalla...nyt karva kasvaa entistä enemmän ja se vaihtaa karvaa niin että uusi karva ehtii kasvaa ennenkuin vanha on tipahtanut pois....joten tollukka näyttää koko ajan tosi hyvältä karvansa puolesta.
Lumi ei tarttunut pahimmissakaan myräköissä sen turkkiin yhtään ja turkki kiiltää kuten ennenkin.
Joten Mintun kohdalla tää tollereiden aika paha karvan huononemisongelma leikkauksen jälkeen mitä luultavimmin ei toteutunut.

Tää talvi on ollut Sirun ja Manun kannalta vähän ikävä kun ne ei ole kumpikaan päässeet lumikenkäreissuille meidän kanssa. Siru kävi ihan alkutalvesta kun ei ollut vielä paljon lunta, mutta sitten oli pakko laittaa Sirukin huilimaan kun se ei enää jaksa tarpoa lumessa :(

Käytiin Piiralla Manun kanssa ja sekin oli sitä mieltä että Maukka ei saa rämpiä lumessa koska selkä ei tule kestään enää sellasta menoa :(

Se hyvä puoli tässä on että Siru ja Manu viihtyvät aivan erinomaisen hyvin yhdessä joten niiden kotiin jättäminen ei ole ongelma. Annan niille namit lähtiessä eikä kumpikaan ole tulossa enää mukaan, niiden kanssa tehdään sitten lyhempiä lenkkejä tietä myöten.

Tää talvi on ollutkin ihan kunnon talvi, me ollaan lumikenkäilty tosi paljon ja silloin kun ei olla kenkäilemässä niin lähden aina Mintun kanssa piiiitkälle lenkille kunhan oon ensin ulkoiluttanut Sirun ja Manun.  Markku on myös aika paljon kulkenut Sirun ja Manun kanssa niiden omilla pienemmillä lenkeillä :)

Kyllä lunta piisaa..

Lepohetki mäen päällä

Hullu koiralauma.....

Sirun kanssa on katsottu tilannetta, se on edelleen iloinen ja leikkii Manun kanssa mutta kyllä se on jo niin hauras....  :(
Tiedän että ero on hyvin pian edessä, Siru kävelee vielä ihan hyvin ja jopa juoksee ja riehuu ja painii Manun kanssa.
Mutta sen jalat tärisee välillä kävellessä ja näkee että voimia ei kovin paljon ole :(

Ihana eläinlääkäri sanoi että "Vanhuus ei ole sairaus".....Niin kauan kun Siru on iloinen, syö hyvin eikä sillä ole kipuja niin mennään päivä kerrallaan.
Siru saa nivelkipuja estäviä piikkejä kerran kuukaudessa, haetaan piikit eläinlääkäriltä ja itse pistetään niskanahkaan.
Onhan sillä myös kipulääkkeet, mutta niihin ei ole onneksi tarvinnut vielä turvautua.

Minttu vähän yritti yhteen aikaan pomotella, kun on huomannut että Sirusta ei ole enää vastusta...Karvatollero laitettiin hyvin nopeasti ruotuun, vanhuksen kimppuun EI käydä, onneksi Minttu on tottelevainen ja kiltti joten tää ongelma on jo pois päiväjärjestyksestä :(

Tosin ruokaa annettaessa Siru rähisee Mintulle kuten ennenkin, Minttu ei saa kuitenkaan käydä kimppuun vaikka se sitä muutaman kerran yrittikin....

Minttu on vähän riehaantunut kun on niin paljon tuossa bortsulaumassa missä sen on pakko pitää puolensa ja oikeastaan Minttu se pahin härnääjä onkin.....Roikkuu kaiken aikaa varsinkin Metkun pannassa kiinni ja rähisee Viljolle...silleen sopivan matkan päästä :)
Viljon teräviä hampaita on syytäkin kunnioittaa :)

Myös Toivon kaulanahassa ja pannassa se on yrittänyt roikkua mutta Toivo nostaa vaan päänsä ja oli ihan kun tolleri-illimatoa ei olisi ollutkaan...joten ei Toivoa on ihan turha kiusia :)

(Minttu) Saiskohan alamainen vähän roikkua kaulanahassa ? (Toivo) Hmm...No Toivoa sopii.....

(Toivo) Toi tolleri on vähän rasittava...vaikka eipä se mua haittaa......

ÄÄÄHH - Ehkä on viisaampaa haukata lumikökkäre...

Lee hyppelehtii kun kenguru ja yrittää pysyä isompien perässä...sisua on sitäkin enemmän :)
Mä en oikein tiedä mikä Lee on, sillä on niin hullunkuriset ilmeet ja eleet että se vois olla vaikka mikä...Leestä on moneksi :)

(Lee)   HEI MÄ OLEN KENGURU !

Tää talvi on NIIN kivaa aikaa !

Lumessa saa juosta....

Ja mä oon myös aatellut muuttua dinosaurukseksi.....(Metku) ÖRÖHMMM....

HEI..Nyt mä näytän taas vähän koiralta.....

Lauma on vähentynyt Sirulla ja Manulla noilla talvilenkeillä...mutta kunhan lumi sulaa niin ainakin Maukka saa taas startata isompien perään kukkakedolle :)
TOIVOTTAVASTI myös Siru pääsis vielä nauttimaan keväästä ja uskon ja toivon että se kyllä pystyy tekemään  parin kolmen kilsan lenkin vallan hyvin kunhan ei ole lunta esteenä..Sirun voimatkin paranee kunhan se sais juosta vapaana...täällä kaupungissa sen on oltava aina kiinni kun se ei kuule eikä paljon näekään mitään niin sen oman turvallisuuden takia sitä ei voi pitää vapaana :(
Nyt meidän on pakko kulkea niiden kanssa teitä tai hyviä polkuja myöten että Siru ja Manu pystyy kulkemaan ilman ongelmia :(

Minttu sensijaan on päässyt nauttimaan maaseudun ihanuuksita...eli ainakin kahden metrin lumihangesta :)

ÄÄÄÄÄHHHH---PUUUHHH...Tää tuntuu aika rasittavalta...huh huh...Mitä toi oksakin tossa edessä on..

Et vois vähän jelppiä kun siinä kuvailet, mulla lyö tassut tyhjää  :(

No ei tartte auttaa senkin laiska ihminen...pääsen mä itsekin....

Vaikka kieltämättä koville tää ottaa.....

 Ei se ole nuorelle vahvalle tollukallekaan helppoa rämpiä ylös ojasta...hmm...Kuka käski mennä sinne :)

 Nyt on aurinko paistanut yli kuukauden koko ajan....ihan varmasti kesällä sataa taas kaiken aikaa :(
Mutta naatitaan nyt auringosta niin kauan kuin sitä kestää :)
Pikku spurtti pellolla tekee ihan hyvää tässä laihdutuksen keskellä...14 kiloa on kadonnut kun taivaan tuuliin :)  Mä epäilen syvästi että ne on tuolla lumikenkäreittien varrella odottamassa kun mä taas laiskistun ja alan syömään kun heponen........

VAUHTIA TOLLERO !

Kumpi voittaa ?

Mä jaksoin noin 10 metriä..jos ihan sitäkään....

Jääpuikkoja sitä ennenkin syötiin...niin ja piti myös tietenkin koittaa jääkö kieli kiinni rautatolppaan....Anne tyytyi vaan jääpuikon pureskeluun...

Mintulla on ollut ongelma kun oon käynyt kävelemässä sen kanssa tuolla Tohlopin jäällä ja Minttu on innoissaan haeskellut pilkkijöiden avantoja ja niiden viereen jätettyjä kaloja.
No kun järvi on aivan ihana kävellä ympäri jäätä myöten niin ollaan kävelty siellä paljon Mintun kanssa.
Mä sitten päätin että olis kiva saada aurinkoa myös tulomatkalla kun aurinko mokoma tuppaa paistaan takaa tullessa...Joten päätin alkaa käveleen takaperin.

Siis mä en liikahda tästä mihinkään ennenkuin kävelet normaalisti :(

Minttu haluaa kalanhajuisen turkin ja sen takia se rypee joka ainoan kalan päällä mitä se järven jäältä avantojen vierestä löytää :(

Mintulle tuollanen juttu oli todella suuri järkytys - Koska Minttu on hyvin neuroottinen ja erittäin kaavoihinsa kangistunut luonne, niin se että mamma lähtee yhtäkkiä käveleen selkä menosuuntaan oli sille aikamoinen järkytys :)
Minttu jähmettyi paikoilleen istumaan, se ei suostunut liikahtamaankaan ennenkuin huusin sitä luokse.
Se tuli ja kun jatkoin matkaa niin järkyttynyt tolleri istua nökötti taas paikoillaan kuin tatti :(

Silleen jatkettiin koko pitkän järven matka...Minttu istui ja tuli vaan käskystä luokse ja jäi sitten taas istumaan paikoilleen ja ihmettelemään...ÄÄÄKKSS....
Ihan loppumatkasta se käveli erittäin epäluuloisen näköisenä pikku hiljaa perässä..öööhh..tai siis mun edessäni kun kerran kuljin takaperin....

Kun käännyin käveleen oikeinpäin niin riemu oli mahtava...taas alkoivat avannot ja kalanraadot kiinnostmaan...syrjäsilmällä se kuitenkin seurasi tarkkaan että en vaan käänny kulkemaan väärinpäin....

Minttu on kyllä kaikkien neuroottisuuksien äiti, jos se olis ihminen niin veisin sen psykiatrille :)
Yhtenä iltana se pelästyi kun sen kupissa oli ruuan päällä kurkunsiivu....Siis EIHÄN KUPPIA USKALLA LÄHESTYÄ JOS SIINÄ LÖTKÖTTÄÄ OHUT NÄIVETTYNYT KURKUNSIIVU !
Kurkkuhan voi vaikka hyökätä kimppuun sieltä ruokakupista...mistä sitä ikinä tietää...

Minttu suostui lähestymään kuppiaan vasta kun otin siivun pois ja annoin sen Sirulle.....Seurasin sen syömistä niin se söi hyvin varovasti hampaillaan näykkin ruokansa, kaipa se pelkäsi että lisää KAMMOTTAVIA kurkkuja olis kätkettynä ruuan joukkoon ja ne hirvittävät siivut takertuis sen nenään tai kieleen...Minttu siis tykkää kurkusta kun heitän sille siivun voileipää tehdessäni, mutta kupissa irvistelevä kurkunsiivu on ihan kammottava kauhistus, sitä on ihan pakko pelätä :)  :)

Hmm...Meidän uljas noutava sorsakoira joka ei uskaltanut mennä moneen päivään ulos kun pihaoven edessä oli kuollut räksä joka oli lentänyt päin ikkunaa, vaikka otin linnun pois niin se että raato OLI OLLUT siellä kauhistutti tätä sorsakoiraa suunnattomasti monta päivää :)

Tänä talvena myös lumen tulo katolta on rajoittanut Mintun pihaelämää....MIKÄÄN ei ole niin kauhistuttavaa (hmm..paitsi ehkä se kurkunsiivu ruuuassa ja rätkänraato pihassa ym. ym. ym.)  kun katolta alas rymisevä lumi...no ei siis sillon kun se sieltä tulee, ei Minttu sitä kovaa ryminää juurikaan pelkää vaan sitä tulosta...Piha kun NÄYTTÄÄ ihan erilaiselta kun pitää nousta lumipöykyn yli ilta ja aamukuselle....Luntahan SAATTAA tulla lisää suoraan niskaan ja se ei ole yhtään kivaa...se on suorastaan kammottavan pelottava ajatus..Ja oon huomannut että tää tolleri todellakin ajattelee syytä ja seurauksia :)

Muutaman kerran Mintturainen piti viedä toisen oven kautta pissilenkille että se ei rakko halkeais kun ei kerta kaikkiaan uskaltanut mennä pissille pihaan....Lopulta niska-perse ote auttoi ja tollukainen meni sen jälkeen kuin suurikin sankari ulos ilman pieneintäkään ongelmaa...Mä alan pikku hiljaa ymmärtää tollukan sielunelämää, se todellakin tarvitsee jonkun näyttämään sille "kaapin paikan".
Ehkä toi sen elämä Sirun vahvassa hallinnossa on tehnyt siitä alamaisen jolle on tehtävä sääntöjä selväksi.

Mä en ikinä olis mennyt heittämään Sirua tai Manua niska-perse otteella pihalle, mutta Minttu näyttää tarvitsevan lujan näytön siitä mitä pitää tehdä jos pelkää, sille ei auta houkuttelu eikä namit eikä MIKÄÄN muu kuin luja näyttö ja sen jälkeen pelko on pois ja koira aivan onnellinen......
Kummallista......Minttu on kasvatettu täysin pelkästään positiivisella palkitsemisella..Mä mietin että sopiikohan se kuitenkaan kaikille koirille...voi olla näitä omituisia Minttuja jotka tarvitsee tiettyä jämäkkyyttä elämäänsä....

Minttu on neuroottinen, ihan pähkähullu, täysin älytön, ja siitä huolimatta hyvin rakastettava hassu ja  jopa hiukan ylikiltti tollero...jolla on kuitenkin hyvinkin paljon "järkeä" pienessä päässään :)
Se pitää vaan kaivaa esiin ja huomaan selvästi kuinka helppo Minttu on opettaa jos sen kanssa hiukankin viitsii tehdä työtä.

Sillähän tietenkin on jos jonkinmoiset omat toilauksensa ja nyt kun Minttu on enemmän "esillä" kuin Siru, joka nukkuu jo paljon eikä pääse joka paikkaan enää mukaan niin Mintun luonne on tullut paremmin esille.
Se ei ole enää kenenkään varjossa vaan ihan oma itsensä ja se tuntuu tuottavan sille aika lailla ongelmia.

Se on aina turvannut joka asiassa Siruun ja nyt se joutuukin turvaamaan vaan omaan itseensä ja se ei oikein aina onnistu siltä :(
Mä uskon että kun Sirun aika loppuu, niin Mintulla on vielä enemmän ongelmia hetken aikaa, onneksi sentään aina iloinen ja hassu Mauri-Antero on päivittäin hoidossa :)
Se tasoittaa kyllä tilannetta ja ehkä tää siirtymisaikakin on helpottanut asiaa, jos Siru olisi kuollut syksyllä yhtäkkiä kuten eläinlääkäri ennusti niin Mintulla olisi ollut vielä paljon enemmän ongelmia.

Olis kannattanut jo pennusta asti enemmän viedä koiria joka paikkaan erikseen...Minttu ikäänkuin opettelee nyt itsenäistä elämää ihan alusta...Sillä ei ole enää sitä vahvaa tukea mitä julmetun sisukas Siru on sille melkein neljä vuotta antanut...

Annen laumassa Minttu on rento eikä jännitä mitään, sillä on tuttu iso lauma turvana ja huomaa heti kuinka sen käytös muuttuu hyvin itsevarmaksi.

Joten suosittelen kaikille joilla on enemmän kuin yksi koira kulkemaan ja touhuamaan koiriensa kanssa paljon myös yksitellen.
Me opetellaan nyt vasta 4 vuotiaana Mintun "itsenäistä" elämää....sitä kaikkiea mitä olis pitänyt opetella jo sen pentuaikana.

Onko nenässäni jotakin ?

Katsokaa kun mä askellan !

HAA...Tuolla näkyy kulkevan joku....

Erämaassa.......

Siis toi mäki oli ihan sairaan iso tuolta toiseltakin puolen......

Mulla on yksi kaveri joka ei ikinä jätä, Minttu pysyy aina mun lähettyvilläni  vaikka muut menisivät edellä <3

(Lee) HEI.... KUKA ROIKKUU HÄNNÄSSÄNI !!!!!!!

Täällä haisee myyrältä...tai vesirotalta !

Ei me vielä tulla, nythän paistaa AURINKO !

(Lee) Mä tuun kanssa teidän kaa !

Toivo ei ole laumasielu :)

JAAHAS...Saiskohan tässä talossa mitään ruokaa ?

HHHAAAAAAUUUUUUKKKKOOOOOOOOTUS ! te ootte tylsää seuraa...Hohhoijaa...